Hevillä ei hävitä Semifinalissakaan

Tapahtuma-aika ja -paikka : 20.8.2008, Semifinal

Artistit: Northern Discipline, Retrogression, myGRAIN

Hinta ja laatusuhde: 7 euroa, enkä tuntenut itseäni huijatuksi

Viihtyvyysaste: Varsin asiallinen, kolmas vajaan tunnin setti tosin alkoi jo hieman tuntumaan monotoniselta

Posse: Blogillekirjoittanut ja Oippis

Kyseessä oli Paikallaolijan ensikosketus Semifinaliin, eikä paikka ennakkovaroitteluidenkaan jälkeen tuntunut yhtään hassummalta. Saatika pieneltä, kun yleisömäärä lasketaan kymmenissä. Vessan oven sai (halutessaan) lukkoon ja narikka ja baaritiski toimivat kuin toivoa sopii. Äänenvoimakkuus oli odotetusti hevi-genren mukainen, eli jo ensimmäisen esiintyjän jälkeen korvissa soi, eikä nuppeja käännelty ainakaan luoteeseen päin illan edetessäkään. Raskaamman käden veivaukseen sopien äänenlaatu vaihteli tasaisen erottumattoman ja hyvähkön välillä. Matala jyrinä oli odotetusti illan teema.

Northern Discipline

Illan avausakti ennakkotiedoista poiketen oli kolmesta selkeästi suoraviivaisin ja brutaalein, varsin perinteisen metallin suuntaan kumartava Pohjolan Kuri. Jo paikalle saavuttaessa pihan tupakkapaikan läpi, tuli selväksi, ettei näille miehille vittuilla, sen verran isoa korstoa poppoo oli. Bändillä oli myös selkeä hierarkia mitä tulee lavasijoitteluun: jos ei löydy camouflage-kuosia housuista, niin ei ole mitään asiaa etualalle, kuten rumpali sai tällä kertaa harmikseen todeta (liekö ollut oikeasti basisti, mutta pukukoodin pettäessä piti tehdä pieni kompromissi?).

Itse musiikki oli todella suoraviivaista heviä ilman suurempia hengähdystaukoja biisien sisällä. Laulajalta irtosi niin maan perkeleesti karjuntaa, ja vaikka ainoat sanat, joita itse keikalta erotin olivat “Rise up for the human creation”, niin musiikkityylin huomioiden karju hoiti leiviskänsä asiallisesti. Kitaristeina toimivat marcohietala ja billkelliher (Mastodon), tai ainakin kohtalaisen vahvat look-a-liket herroista. Tätä voi kai pitää positiivisena asiana.

Bändi tiesi selkeästi mitä teki ja paahtoi täyttä vauhtia koko keikkansa. Oma korva ei tällaisesta yllätyksettömästä mätöstä niin perusta, mutta onneksi muutamassa biisissä jaksettiin hieman poiketakin kaahauksesta ja tuoda kaivattuja nyansseja takomiseen. Bändistä tulee mieleen “Kaikki liha tottelee kuria”-asennepaidat, eikä vain nimensä puolesta. Hieman kertakäyttöinen, joillekin toimiva, juttu. Mutta jollei mustasta t-paidasta perusta, menee sanoma aikalailla ohi.

Retrogression

Tämä keikka oli loistava esimerkki siitä, kuinka puoli-ilmaisista iltamista saattaa löytyä jotain virkistävää ja näkemisen arvoista. Tuusulalainen poppoo erottui muusta katraasta selkeästi, jo musiikillisestikin. Tällä keikalla kuultiin enemmän fiilistelyä ja variaatiota kuin molemmilla muilla yhteensä, ja biiseissä oli jätetty sopivasti tilaa muullekin kuin kitaroiden moureelle, tästä kivana esimerkkinä yhden biisin vahvasti rumpuvetoinen alku, josta tuli mieleen muutamakin itse kuuntelemani bändi, hyvässä mielessä.

Jo yhtyeen lavapreesens antoi luvan odottaa keikalta jotain. Basson Tool-paitainen, justinchancellor-tukkainen karpaasi, Katatoniasta karannut laulaja-kitaristi ja Marky Mark-eran Mark Wahlberg-klooni rummuissa näyttivät alusta saakka kunnianhimoiselta ja asiansa osaavalta, vaikutteistaan vahvasti ylpeältä bändiltä. Toinen kitaristi oli sitten kupattu TKK:lta remmiin, mutta hänkin hoiti lavaesiintymisensä yhtä intohimoisesti ja eläytyen kuin muukin pakka.

Vaikka laulajan astetta korkeammasta karjumisesta (joka ilahduttavasti ei ollut ainoa käytetty laulutekniikka) tulikin ensimetreillä jotenkin Dave Mustaine mieleen (pl. nasaalius), ja biisimateriaali ei ihan loppuun asti vakuuttanut (vika biisi tosin olikin jo taas askel parempaan suuntaan), jäi tästä alternative metal-pumpusta varsin hyvä olo keikan jälkeen. Pojat osasivat hommansa, esiintyivät vahvasti, eikä missään vaiheessa tullut monotonisuuden aiheuttamaa haukotusta. Itse olisin ehkä kaivannut vielä vähemmän suoraviivaisuutta ja kumartelua astetta progempaan suuntaan, kun sellaisiakin vaikutteita pystyi aistimaan läpi esityksen, mutta ennen kaikkea keikan jälkeen jäi olo, että tämän bändin voisi katsoa uudelleenkin livenä, tai jopa kuunnella omassa soittimessa. Se on paljon se.

myGRAIN

Illan viimeinen artisti oli asiantuntijakommentaattori Oippiksen mukaan ‘näistä se tunnetuin bändi’. Itsekin olen saattanut törmätä nimeen. Maineestaan huolimatta myGRAIN jätti itseni lopulta melko kylmäksi. Retrogressionin jälkeen palattiin taas suoraviivaisempaan, karjunnan täyttämään ja synalla maustettuun heviin. Yleisöä oli tässä vaiheessa jo huomattavasti enemmän kuin edellisillä keikoilla ja kohtuu iso osa massasta vaikutti olevan hyvin mukana keikassa.

Itsehän kiinnitin luonnollisesti taas aluksi kaiken huomioni bändin lavapreesenssiin, joka oli edellisen bändin tapaan enemmänkin ryhmä yksilöitä kuin sinkopartiollinen kamohousuja, kuten Northern Discipline. Itseasiassa myGRAIN antoi itsestään melko helposti lähestyttävän porukan kuvan, josta löytyisi jokaiselle oma kiva kaveri. Megadeth-coverbändistä oli lainattu kitaristi ja rumpali (aikakoneella todennäköisimmin), toisessa kitarassa nähtiin komeat rastat ja vekkuli hymy (kaveri uitti päätään vessan lavuaarissa n. 2 min ennen keikan alkua, olen siis puolijulkkis pestyäni käteni saman kraanan alla heti perään), laulajan habitus puolestaan toi mieleeni jääkiekkomaajoukkueen nuuskahuulisen rantaleijonan ja bassoon oli haettu “sekaverijokalähtibändistävuosiasittenlaulaakseentaustojadarudelle”. Pienemmälle äänelle jääneen keyboardin takana taas operoi Hanna Pakarisen pikkusisko. Tästäkin diversiosta huolimatta bändillä oli silminnähtävä ja korvinkuultava yhteishenki, lämmittää aina mieltä nähdä bändi rukousringissä hetkeä ennen lavalla menoa. Jeesus rastat vettä vuotaen.

Liekö johtunut Paikallaanseisseen omasta vireystilasta tai siitä, että kyseessä oli jo kolmas vajaan tunnin setti samana iltana riipivällä volyymilla, niin täytyy todeta, että myGRAININ sinänsä laadukas, suurella soundilla joka tuutista tullut möykkä alkoi melko nopeasti puuduttamaan. Ehken ole ihan kohderyhmääkään mitä tulee tällaiseen jatkuvan räimeen trashiin, mutta edes ajoittain kuuluviin päästetty syntetisaattorikaan ei jaksanut pelastaa yleisilmettä monotonisuudelta. Myöskään laulussa ei turvauduttu karjumisen lisäksi kuin aniharvoin puhtaaseen laulantaan, joka sekään ei ikävä kyllä oikein kuulunut äänimassan läpi. Kuten sanottua, bändi veti kuitenkin hyvin, eikä soitannassa mitään vikaa ollutkaan, vain materiaalin yksipuolisuus omaan korvaani sai ottamaan askeleita narikkaa kohti jo ennen keikan päätöstä. Yleisön reaktioista päätellen poppoo oli kuitenkin leiviskänsä ansainnut.

————————————————————–

Summa summarum, kolme kivaa keikkaa ja kentiltä kivat kaverit. Uskoisin Northern Disciplinen ja myGRAININ olevan omalla kentällään melkoisen taattua tavaraa, mutta Retrogression oli näistä kolmesta ainoa, jota itse tulisi kuunneltua vielä jälkeenkinpäin. Seitsemällä eurolla kuitenkin kiva pläjäys, ja hyvä muistutus siitä, että pienellä aktiivisella skouttauksella Helsingin keikkaskenen tarjontaan, voi helmiä löytyä yllättävän läheltä ja mikä viikonpäivä tahansa. Täten lupaan käydä useamminkin iltamissa, joiden esiintyjistä en etukäteen tiedä tuon taivaallista. Ehkä ensi kerralla varmuuden vuoksi korvatulpat mukana takataskussa.

…tupakkapaikoista, markymarkeista, miesten vessan lavuaareista, niistä on kivat keikat tehty…